Bloggaajalla suru puserossa

Osa blogin lukijoista on ehka havainnutkin pienta surumielisyytta blogissa. En ole yleisesti ottaen kauhean pessimistinen tyyppi, painvastoin. Viime aikoina vain on ollut yllattavan vaikeaa sopeutua tulevaan muutokseen, vaikka olen useamman vuoden jo aikaisemmin Yhdysvalloissa asunut eli uusi maa ei ole kyseessa. Tai ehka juuri siksi on vaikeaa... Olen tihrustanut ihan jarkyttavat maarat kyyneleita niin kotona, toissa, paivakodissa kuin kavereiden kanssa. Skypessa en sentaan ole miehelle itkeskellyt, jos jotain positiivista voi asiasta etsia :) Oikeastaan itkeskelyt alkoivat jo Floridan reissulla lokakuussa, koska siella joutui ensi kertaa myontamaan itselleen sen tosiasian, etta muutto on oikeasti edessa. Onneksi ei sentaan muuteta Ft. Lauderdaleen, koska tuli taas kerran todettua, etta siella en halua asua. Pohjois-Florida oli enemman meikalaisen juttu, sinne voisin joskus muuttaakin, ehka.

Yllattaen eniten tassa on itkettanyt se, etta joudun jattamaan tyoni. Olen niin paljon tykannyt tyostani ja tyokavereistani :( En ainakaan nyt kevaalla paase toihin, vaan joudun olemaan miehen elattina. Ja se sapettaa meikalaista aivan tajuttomasti :D Tahan asti olen kuitenkin aina talleen aikuisialla ansainnut elantoni jollain tapaa (palkka/opintotuki/stipendi/aipparahat) ihan itse. Toihin paluu on edessa aikaisintaan ensi syksyna, kun minimies aloittaa kindergartenin, jos silloinkaan. Olen yrittanyt keskittya siihen, etta saan nyt viettaa aikaa ja tehda juttuja minimiehen kanssa, mika on oikeasti aikamoinen etuoikeus! Ja iltaisin ja oisin voin sitten jatkaa vaitoskirjan kirjoittelua. Siltikin tuo rahajuttu vaan syo naista, ei voi mitaan :)

Toiseksi eniten on itkettanyt meidan pikkumies, joka on tykannyt olla paivakodissaan todella paljon. Siella on ihanat hoitajat, jotka myos saivat meikalaisen kyyneliin, kun niin ihanasti puhuivat ja halasivat joulujuhlassa. Ja siella on minimiehen kaverit, jotka han nyt joutuu jattamaan, vaikkakin muut vanhemmat ovat sanoneet, etta tuonikaiset ystavystyvat helposti jne. En kylla itse taysin allekirjoita tuota, mutta olenkin vain yksinkertainen aiti, muut varmaan tietavat paremmin. No sen verran aikuinen olen kuitenkin ollut, etten ole minimiehen edessa itkua tihrustellut :)

Omia kavereita en joudu onneksi hyvastelemaan ikuisiksi ajoiksi vaan olen jo toukokuussa tulossa Suomeen useammaksi viikoksi. Lisaksi pari ihanaa kaveria tulee myos samaan maanosaan opiskelemaan/tekemaan toita kevaaksi, joten toivottavasti saan (ja saankin!) myos nahda heita. Ja ehkapa DC:n alueelta myos loytyy uusia ystavia :) Enemman huolestuttaa tosiaan tuo minimiehen kaveripiirin laajentaminen, varsinkin kun olemme autotonna paivisin. Mutta kylla kaikki varmasti lopulta tosiaan jarjestyy, vaikka talla hetkella onkin kovin haikea olo.

Jouluaattona 2014 kotona Suomessa

Tasta kirjoituksesta tuli nyt tallainen avautuminen, pahoittelut.

Seuraavaksi yritan kirjoitella iloisemmista asioista :)

Oikein hyvaa loppuvuotta kaikille!

Kodintapainen hankittu

No nyt on sitten onneksi loytynyt uusi asunto, josta siis jo aikaisemmin kerroin ja jossa mies on asunut parisen viikkoa. Tahan asti on kuulemma vaikuttanut ihan ok-paikalta, tosin takan korjaamiseen taisi menna huoltomiehelta viikko ennenkuin viitsi tulla paikalle. Mutta lammot ovat pysyneet paalla ja suihkutkin ovat pysyneet kayttokunnossa.

Hyvin "generic" olohuone, jossa mies huonekalujen puutteessa kamppaa ilmapatjalla :)

Kyseessa on eri kaupunki, kuin mista meidan alkuperainen asunto loytyi ja harmittavasti tama uusi paikka on aika keskella ei mitaan. Ensimmaisesta asunnosta olisi paassyt kavellen kirjastoon, nyt meilla on minimiehen kanssa kavelyetaisyydella vain lahipuisto. Muualle emme sitten paivisin paasekaan, koska mies vie auton mennessaan toihin ja esimerkiksi lahimpaan kauppaan on 30 minuutin kavelymatka. Toivotaan, etta alueelta loytyisi kavereita minimiehelle, yksin on kovin tylsa leikkia puistossa. Asumme aika lahella army basea eli kompleksissa asuu paljon military porukkaa, toivottavasti siis myos perheita lapsineen.

Meillakin siis lahto lahenee, enaa kaksi viikkoa kotimaa-asumista jaljella, iiks... ja nyyh :( 

Random Tuesdays 12/23/2014

The weather here yesterday, I believe we're getting a white Christmas, yay! 

Southern Finland in 2014

Wishing everyone a wonderful Christmas time!

Random Tuesdays 12/16/2014

 

Downtown Hannover, Germany in December 2014

 

Milloinkohan sitä kasvaisi aikuiseksi?

Fiksailin viime viikolla hieman blogin sivupalkkia ja tulin lukeneeksi tuon 'about me' kohdan. Siinä olen useampi vuosi sitten kirjoittanut olevani aika hupsu. Se on varmaan aika neutraali kuvaus meikäläisestä, oikeampi saattaisi olla joskus lukioaikana kuultu ”pieni sekopää” :D Olin myös kirjoittanut, että silloin tällöin sorrun blogissani itsetutkiskeluun. En ole tainnut liiemmin sitä harrastaa, joten nytpä on oiva tilaisuus sille. En kuitenkaan ryhdy kovin syvälliseksi tässä vaan kerronpa viime viikonlopustani.

Tässä iässä (30+) pitäisi siis olla jo aikuinen, ihan oikeesti. Mutta viikonloppuna tuli taas todistettua, että enpä vaan ole. Perjantai aamu alkoi sillä, että työkaverit olivat lykänneet läppärin kannen alle meikäläiselle tällaisen yllätyksen:

Myönnän, pieni kirkaisu pääsi kun avasin läppärin :D En ole koskaan tavannut tai tunne sen tarkemmin ko. professoria, mutta jostain syystä tämä lehden kansikuva pelotti sen verran, että käänsin sen heti toisinpäin toimiston pöydällä, kun sen näin. Rakkaat työkaverit kävivät aina kääntämässä sen naamataulu ylöspäin, kunnes lopulta koko lehti oli hävinnyt. Ajattelin, että se olisi vihdoin löytänyt tiensä lehtiroskikseen, mutta ei, työkaverit olivat päättäneet tehdä meikäläiselle tällaisen aamujekun. Onneksi kosto on suloinen ja koska olin aamulla töissä ensimmäisenä, pelästytin tällä kuvalla toisen työkaverin hehee. Loppupäivän hihittelin töissä yhdelle sun toiselle jutulle tapani mukaan. Muun muassa jotkut laskutettavien yritysten nimet vaan naurattavat :D  Perjantai-illan vietin suhteellisen aikuisesti katsomalla viikon väliin jääneet telkkariohjelmat eli Once Upon a Time ja Marvel Agents of S.H.I.E.L.D ;) Paitsi, että heti kun olin poistanut meikit, ketjut ja vyöt ja saanut pyjamat päälleni, sain kuulla saavani kyydin kauppaan hakemaan yhtä unohtunutta joululahjaa. No niinpä lähdin sitten niissä vaatteissa läheiseen ostoskeskukseen. Kävin kyllä aika äkkiä ostoksilla…

Lauantaiaamuna olin taas äitimoodissa eli vein meidän minimiehen pelaamaan korista. Olen kovin ylpeä meidän suloisesta 4-vuotiaasta koripalloilijasta! Hän on ollut kovin reipas, vaikka meillä kummallakin on kova ikävä Daddyä/miestä. Illaksi taas oli tiedossa opiskelijajärjestön edustamista toisen järjestön vuosijuhlassa. En tykkää hirveästi viineistä, joten olin ottanut alkoholittoman menun ja mietin, että pitäisikö ostaa joku taskupullo. Onneksi opiskelijakaveri muisti, että olin ostanut vodkaa meidän graduseminaariin (heh), joka oli jäänyt hänelle, joten hän otti sen mukaan. Vuosijuhlan pukukoodina oli iltapuku, mutta suurin osa meikäläisen puvustosta on matkalla Marylandiin. Niinpä vaihtoehtona oli vain muutama vesirajamekko, jotka olin juuri tästä pituussyystä jättänyt porukoiden luo. Niistä oli siis valittava mahdollisimman pitkä versio, joka riitti juuri ja juuri puolireiteen. Kaula-aukko olikin sitten varsin avonainen, mutta onneksi kaapista löytyi yksi bolero, tyyliä H&M lasten osasto. Lähtiessä tuli tietenkin kiire, koska minimies olisi halunnut tulla mukaan ja ilme oli kovin surullinen äidin lähtiessä :(  Jouduin siis kiskomaan sukkahousut kiireessä jalkaan ja niihinhän tietenkin tuli polven kohdalle kunnon silmäpako… en ehtinyt enää vaihtaa vaatteita, joten niillä mentiin.

Meidän pöytä oli meikäläisen asuun sopivasta nimetty Sievisteleviksi hut…eikun hupsuiksi

Vuosijuhlassa oli tosi kivaa ja meidän pöydässä istui enimmäkseen fukseja, joiden mielestä oli vain hupaisaa, että täyttelin mehulasia taskupullosta ja keskustelu luisti suht hyvin meidän ikäerosta huolimatta. Salissakin oli sopivan hämärää, joten silmäpakoa ei varmaan kukaan huomannut, toivottavasti... Kun juhlat lähenivät loppuaan, saimme ilmoituksen, että vuosijuhlapaikasta olisi odotetusti bussikuljetus keskustaan. Koska halusin suhteellisen ajoissa kotiin, meidän piti ehtiä kaverin kanssa ekaan bussiin. Tämä tarkoitti sitä, että jouduin lähes tulkoon juoksemaan ulos pakkaseen silmäpakosukkahousuissa. Onneksi olin ehtinyt napata porukoilta lähtiessäni legginsit mukaan, joten päätin vaihtaa ne sitten bussissa. Opiskelijakaveri auttoi blokkaamalla muilta matkustajilta näkymät. Kukaan ei ehkä huomannut tätä vaihto-operaatiota ja olinkin aika tyytyväinen, että taivuin moiseen suoritukseen bussinpenkillä. Kunnes sitten pääsimme ulos bussista katuvalojen loisteeseen ja totuus paljastui…en ollut pimeässä bussissa huomannut, että legginssit olivatkin nurinpäin ja nytpä ne sitten olivat jalassani saumat kauniisti ulospäin sojottaen :D Naurettiin aika kippurassa asialle. No en ruvennut enää niitä ulkona pois ottamaan, joten kävelin Helsingin keskustassa inside-out legginssit jalassa bussiasemalle. Bussimatkan hihittelin yksikseni asialle ja ”walk of shame” bussipysäkiltä kotia menikin jo ilman mitään häpeää.

Sunnuntai sujuikin sitten huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä eli aamupäivällä oli leikkitreffit kaverin ja hänen lastensa kanssa ja iltapäivästä lähdin kaveriporukan kanssa joululounaalle. Sielläkin vielä nauratti tämä leggings-episodi :)

Eli tällainen viikonloppu taas, jos joku tänne asti jaksoi lukea :) Jos jaksoitte, niin varmaan mietitte, että miksi kirjoitin tällaisen postauksen? No koska – procrastination. Juurikin tällä hetkellä meikäläisen olisi pitänyt kirjoittaa verkkotenttiä, mutta päädyinkin facebookkailemaan ja bloggailemaan. Onneksi on vielä uusintatentit :P

Sellainen aika lapsellinen tyyppi siis tätä blogia kirjoittelee. Toivottavasti jaksatte vielä jatkaa blogin lukemista, vaikka nyt kun tiedätte millainen hupsuista hupsuin oikeasti olen :) 

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

  

Random Tuesdays 12/9/2014

Gorgeous Lake Kermajärvi in Eastern Finland, 2010

Asunto-ongelmia

No niinhän siinä kävi, ettei asunto ollut sellainen kuin toivottiin :(

Alue oli kuulemma todella kiva ja ulkopäin asuntokompleksikin ihan mukava, mutta heti muutettuaan mies alkoi huomata pieniä ikäviä juttuja. Asunto oli itsessään siisti,  mutta hyvin kulunut. Esimerkiksi parvekkeen ovi ei sulkeutunut kunnolla, vaan siihen jäi sellainen torakoiden mentävä kolo, josta tuli myös kylmää ilmaa oikein kunnolla sisälle. Marylandin talvet eivät ole mitään lämpimiä eli pakkasta on varsinkin öisin reippaastikin.

 

No nämä pikkujutut olisivat varmaan olleet korjattavissa, mutta toisena päivänä tuli sitten isompi juttu. Mies meni aamulla ekaa kertaa suihkuun ja vähän ajan päästä huoltomies koputtaa oveen, että suihku on laitettava käyttökieltoon, koska vedet vuosivat alempaan asuntoon. Ainakaan viikonloppuna asialle ei oltu tehty mitään.

 

Mies lähti perjantaina sitten samantien etsimään uutta asuntoa. Hän on nyt alustavasti varannut tämännäköisen asunnon meille:

 

 

Asunto on hieman kalliimpi kuin tuo ensin varaamanne, mutta sille nyt ei voi mitään, koska ei tuohon vesivahinkoiseen paikkaankaan voi oikein jäädä. Tällä viikolla varmaan selviää päästäänkö vanhasta asunnosta eroon ja saammeko tuon uuden asunnon...

 

Näistä huonoista uutisista huolimatta toivottelen

 mukavaa alkuviikkoa kaikille :)

 

 

p.s Viime yönä sain vielä lisää "hyviä" uutisia vanhasta asunnosta eli lämmitys oli lakannut toimimasta ja asunnossa oli +10C, jippii...

 

Rahti Marylandiin

Meille oli alusta asti selvää, että osa tavaroistamme on pakko lähettää rahdilla Marylandiin. Meidän aikuisten tavaroilla ei ollut niin väliä, mutta minimiehelle oli tärkeää saada mukaan omat lelut ja oma sänky, jotta muutosta tulee mahdollisimman vähän stressaava. Suurin osa meidän huonekaluistamme oli sitäpaitsi joko ostettu käytettyinä tai saatu lahjaksi, koska Suomeen muuttaessamme meillä oli mukana tasan 5 matkalaukullista vaatteita yms. Nebraskassa olleet huonekalut veimme varastoon anoppilaan, emme edes silloin miettineet niiden Suomeen rahtausta. Olisi kuitenkin ehkä kannattanut, koska noin vuosi sitten tulva tuhosi lähes kaiken omaisuutemme Nebraskassa... Onneksi siellä ei ollut mitään ainakaan tunnearvoltaan erityisen arvokasta. Ehdin jo tosin surra hääpukuni menetystä, mutta mies kertoikin tänään loytäneensä sen suhteellisen hyvässä kunnossa, jee!

Lähetimme tarjouspyynnön muistaakseni viiteen eri kuljetusfirmaan ja näistä valikoitui edullisimmaksi TravelCargo. Pyysimme tarjouksen kolmesta kuutiosta tavaraa, mutta kuten aiemmin kirjoittelin, määrä paisui kahdeksaksi. Tämä tietenkin suurensi kustannuksia ja loppupeleissä maksoimme TravelCargolle vakuutuksineen ennakkoa hieman alle 3000€. Tämän lisäksi tulee vielä mahdolliset tullimaksut Yhdysvaltain päässä. TravelCargo nouti tavarat vanhasta kodistamme, josta ne siirtyivät heidän varastolleen. Sieltä tavarat lähtivät meriteitse kohti Baltimorea, josta taas on kuljetus uuteen kotiimme.

TravelCargo lähetti kuvan pakatuista tavaroistamme valmiina lähtöön :)

Raportoin myöhemmin miten tavarat tulivat sitten loppujen lopuksi perille.

Sain tänään lopultakin siivottua vanhan kotimme, joten huomenna voin hyvillä mielin palauttaa avaimet huoltoyhtiölle. 

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! :)

Update in Finglish

Testailen tässä suomen kielen kirjoittamisen taitojani tilannepäivityksen merkeissä :)

 

Meillä eletään jännittäviä aikoja; viime viikolla lähtivät kohti Yhdysvaltoja sekä mies, että kontti tavaraa. Mies saatiin matkaan hyvin ja on nyt perillä Nebraskassa, jossa viettää Thanksgivingin. Kontti taitaa olla vielä Suomen maankamaralla odottelemassa lähtöä. Tavaramäärän kanssa koettiin pieni yllätyskin; olimme ajatelleet lähettävämme vain pienen määrän tavaraa eli kolme kuutiota, mutta loppulaskennassa tavaraa kertyikin kahdeksan kuutiota, huh. Onneksi olimme varanneet ylimääräistä rahaa kuljetuskustannuksiin. Kirjoittelen tuosta tavaran lähettämisestä lisää myöhemmin.

 

Me (tai siis minä heh) täällä Suomessa olemme ahkerasti siivonneet entistä taloa ja lahjoittaneet jäljellä jääneitä tavaroita eteenpäin. Tuo lahjoittelu onkin ollut kivaa puuhaa; hakijat ovat olleet tyytyväisiä siitä, että ovat saaneet tarpeellisia tavaroita kuten sohvan, nojatuolin, hoitopöydän, telkkarin, parisängyn, vieraspatjan, matkasängyn, tiskikoneen ja pesukoneen yms. ja me olemme olleet tyytyväisiä, kun olemme päässeet tavarasta eroon, ilman, että niitä olisi tarvinnut viedä kaatopaikalle. Muutamia tavaroita olen myynytkin kuten rattaat, isompia leluja, pari lipastoa yms. Olen onnistunut myös löytämään meidän suurehkolle määrälle viherkasveja uudet kodit. Siivoaminen sen sijaan ei ole ollut kivaa ja olen päästänytkin suustani pari ärräpäätä kun olen joutunut jäämään yksin siivoamaan muuttosotkut :D

 

Maryland State House

source: wikipedia.org

 

Tällä hetkellä asustamme siis minimiehen kanssa meikäläisen porukoilla. Tarkoitus olisi tehdä töitä ainakin vuoden loppuun ja sitten tammikuussa lähteä Marylandiin. Tämä valitettavasti tarkoittaa sitä, että joudumme olemaan erossa miehestä sekä Thanksgivingin, että joulun :( Olemme yrittäneet kovasti etsiä miehelle lentoja Nebraskaan jouluksi, ettei tarvitsisi pyhiä ihan yksinään viettää, mutta lennot ovat kyllä sellaisissa hinnoissa, että ei taida onnistua :( Onneksi meillä on Pennsylvaniassa samaan aikaan vierailulla tuttuja, jotka kutsuivat miehen käymään joulupäivänä (kiitos, ihanat!). Toivottavasti saamme nettiyhteyden toimimaan Marylandin kodista, jotta pääsemme jouluna Skypettämään.

 

Sellaisia kiireitä siis täällä :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

Random Tuesdays 11/25/2014

Driving somewhere between Baton Rouge and New Orleans, Lousiana in 2009

 

Apartment hunting online...

Since our current "home base" is in Nebraska and we are all in Finland right now, we have been hunting for an apartment in Maryland online. Not an easy task I can tell you.

 

Not being able to visit the place you plan on calling home for at least a year or so (12 month leases are rather common) makes it a bit tough to make a decision. We found several potential places, but upon closer inspection they turned out to be not what we need or want. We first found a place with an excellent location (8 minute drive to husband's office!) and with good ratings from apartmentratings.com. Our wonderful friends (thank you so much! :) went to take a look at it and took photos and everything looked great. That is, until I probed the elementary school a bit better. While the school had gotten a decent grade (6) at Greatschools, the reviews were not good, not good at all. So we had to pass on that apartment.

 

Next we found one that was a bit further away (25 minute drive) from husband's office. The elementary school was great and the place had gotten great ratings. So we contacted them and got a nice quote from the manager. We thought about it overnight and decided to go with the place, since we were running out of time. We contacted the place again and the lady we spoke the day before was not there. The new manager told us the prices change every day and today the price had gone up $200 a month. The rents in Maryland already seemed outragious to us, so adding another $200 to our monthly expenses didn't seem like a smart thing to do. So we had to look elsewhere. We first looked at the same town, but couldn't find a good place to live in. The places were either too pricey or apartment ratings mentioned roaches and other bug issues. Some places looked great until I checked the crime stats...armed robberies, narcotics offenses and assaults right around the corner. No thank you.

 

Next we looked at a place that is a 35 minute drive away from husband's office. Again the schools looked great and the apartment complex had gotten good reviews. Crime stats showed only traffic offenses. Unfortunately they didn't have any vacancies fitting our minimum requirements (2bed, 2bath) and if we wanted to live there we'd have to settle for a 2bed 1bath place. We really didn't want to give up on the second bathroom, since we are already downsizing from living in a house to living in an apartment. Luckily the lady told us that they had another property in the same town and they had one 2bed 2bath available later this month. So we decided to go with that, since we were running out of time and options fitting in our price range. We paid the application fees and were approved. Now we have to sign the lease and have our signatures notarized and mail a check for the deposit.

 

This is what our floor plan will look like:

 

We are basically leasing the place blind, but husband did found out from their website that we have 30 days from the moving date to cancel our lease. Let's hope we got lucky and won't have to look any further!

 

Random Tuesdays 11/11/2014

 

Museo Nacional del Prado in Madrid, Spain in 2014

 

English or Finglish?

Now that we are moving back to the U.S I've been seriously thinking about changing the language of this blog. All my academic work is in English and the only time I'll be using Finnish in Maryland might be when I'm talking with our lil man.

 

The problem is that my Finnish is pretty horrible, my Mom has to correct me all the time. People at work have already gotten used to my weird Finnish, so maybe those reading this blog would too? I think most of you, who read my blog, understand Finnish, am I right? I know my husband prefers my blog in English, but he would just have to learn Finnish ;) 

 

Honestly, this blog would probably be more in Finglish than Finnish, would that bother anyone? My laptop is American, but I have a Finnish keyboard which sometimes works, sometimes doesn't. So I might be missing Scandinavian letters a lot.

 

 

 

I would really like practice writing in Finnish and this blog would be the perfect way to do it.

What do you guys think; English or Finglish? :)

 

 

The Old Line State

It appears our next home state will be...Maryland!

Husband interviewed for two jobs and received offers from both. In the end we picked the Maryland job for financial reasons; better pay and better benefits.

 

source: wikipedia.org

 

 

We are now in Finland getting everything ready for the move. Husband will leave in a couple of weeks and lil man and I will follow a month or so later.

 

source: wikipedia.org

 

Neither of us really know Maryland that well. Husband has only been there for his job interview and I've gone through the state twice on a Greyhound bus, without getting out of the bus :) We are very much looking forward to exploring the state once we get there!

 

So the next few weeks will be super busy since we have to pack up the house, sell/give away the extra stuff and say au revoir to all our Finnish friends and loved ones :( I plan on already booking our flights back to Finland for the summer, so it won't be that long until I see everyone again.

 

I will try to document our move from time to time on this blog, but we don't have an internet connection at our house anymore, so posting might be a bit sporadic.

 

Hope everyone is having a wonderful week! :)

 

Random Tuesdays 10/28/2014

Madrid, Spain in 2014

 

Due to changing continents etc., Random Tuesdays might be published rather sporadically until we have sorted out the living situation. My apologies :)

 

Random Tuesdays 10/21/2014

Christ Church Cathedral in Montreal, 2007

Random Tuesdays 10/14/2014

Greyhound window photography in Jacksonville, Florida in 2007

Becoming an Alien Spouse, IR-1, step #5 - POE at FLL

Five days after the interview, I picked up my passport with the visa sticker and my immigration package from the consulate in Helsinki. The immigration package was a rather heavy A4 sized envelope sealed by the consulate. With the package came instructions on how to pay the ELIS fee of $165. The USCIS Electronic Immigration System fee "covers the cost of USCIS processing, filing and maintaining immigrant visa packets, plus the cost of producing Permanent Resident Cards." The fee can be paid before or after you enter the United States, but the actual resident card (aka "Green Card") won't be produced until after the fee is paid. I paid the fee right away with my Finnish credit card through the online portal, which can be found here.

Photo source

I entered the United States through the Ft. Lauderdale Hollywood International Airport and have only good things to say about my experience. Ft Lauderdale is a small-ish airport, which is currently under construction. It is mainly used by people who fly to Ft. Lauderdale to take Caribbean cruises. Judging by the "Arrivals" screen, most international flights arrived from the Caribbean countries. Also Norwegian flies there, hence there were a lot of Scandinavian tourists at the airport.

Once we arrived to the immigration part of the airport, we went to the "Visitors" line. The line was short compared to my previous experiences at JFK, Newark and Chicago O'Hare. It took us about 10 minutes to get to the first immigration officer. I handed him my passport and immigration package and he said "whoa, what do we have here" :D After that he scanned my finger prints and took my photo. He explained the immigration process to my husband (didn't talk to me at all, maybe he wasn't sure if I spoke English? :) and said we would now be taken to the back room for further processing. He said it was first come, first serve, so it might take a while. Once we got there, there were only four other people in the room, so I figured it wouldn't take long. We barely had time to sit down when I was called to the counter. A very friendly immigration officer asked me to sign a paper and took my right index finger print with actual ink. After that he said we were free to go and my green card would arrive at our Nebraska address within a few months. He also stamped my visa sticker on my passport, which will serve as my temporary green card for one year. All in all the immigration process took about 15 minutes, so it was pretty fast.

So now I'm officially a lawful permanent resident of the United States and an actual immigrant for the first time in my life, since my previous visas were non-immigrant visas. Feels weird :) 

We still don't know where we will be settling, but husband has already received one job offer, so we will not be staying in Nebraska, which is fine by me. We'll see what happens :)

Wishing everyone a wonderful week!

Random Tuesdays 10/07/2014

American Museum on Natural History in New York City, NY in 2012

Becoming an Alien Spouse, IR-1, step #4 - interview

The final step  of my immigration journey (in Finland) is here! After I received the medical results, it was time to be interviewed at the U.S embassy's Helsinki consulate in Kaisaniemi. This was my fifth U.S embassy visa interview, and my second in Kaisaniemi, so I was pretty familiar with how it works. My previous interviews were for student visas though. 

My appointment was at 9am and I arrived at 8.50am to Kaisaniemi. I had to wait outside in the staircase for about 20 minutes with about ten other people. After I was called in, I had to go through a security check and had to leave everything but my papers at the coat check.

After that I was showed into the waiting room, where I spend the next 25 minutes mostly waiting for my turn. I was first called to bring my passport, medical info and a printout of completing the form DS-260 to one Finnish speaking clerk. After that I was called to give my fingerprints to another Finnish speaking clerk. Then last I was called for an interview.

Another random photo: Miami, Florida in 2006

The interview took less than 5 minutes, and was mostly small talk. The consul's relative lives in Nebraska, so we discussed that :D She did ask me a few questions:

-why are you moving to the U.S? ("husband wants to")

-how long have you been married? ("x years")

-where did you meet? Which university? ("in college", "Nebraska")

-do you have kids? How many? Is he already a citizen? ("yes, one, yes")

-where are you moving? ("depends on my husband's job interviews, but first to Nebraska")

-when are you moving? ("xx.xx.xxxx")

So pretty straight forward questions. I also brought a ton of evidence of our marriage with me, but they never asked me to show any. I picked up my visa at the consulate 5 days later and now I'm good to go :) Next step, port of entry!

Wishing everyone a wonderful weekend!

Random Tuesdays 09/30/2014

Rodeo statue in Cheyenne, Wyoming in 2009. 

Random Tuesdays 09/23/2014

The blogger herself (5 months pregnant, hence the baggy pants) outside the Great Sand Dunes National Park in Colorado, 2009

Becoming an Alien Spouse, IR-1, step #3 - medical

I've finally reached step #3 on our never-ending visa journey. Here's where we were last. Now we've received our interview date and I will be interviewed at the Helsinki embassy in two weeks, yay/yikes!

All spousal visa applicants have to get a medical examination done by a panel physician. The applicant is expected to bring an ID, three passport photos and vaccination records with them to the medical appointment. There are three panel physicians in Finland at the moment, all situated in Helsinki; Anna Back and Georg Borgstrom at the Eira Hospital and Erkki-Pekka Helle at a couple of locations. All of the panel physicians charge about 400 euros for the examination. Helle might be few euros cheaper and Back a few euros more expensive, but the amounts are pretty close to each other. Borgstrom, whom I chose, charged me 400 euros + vaccinations.

A random photo: near Boulder, Colorado in 2009 :)

So out of the three physicians, I chose Borgstrom based on other visa applicants' experiences. Back is apparently extremely thorough and checks the applicants teeth and breasts etc. Helle has apparently a peculiar sense of humor and can be outright rude something. If this was a wellness check, I'd probably have chosen Back. But since this is a visa related visit, I didn't want to be probed thoroughly by someone. I decided against Helle, because I really don't respond well to rudeness. In fact I acknowledge that I'm a bit of a firecracker and should really learn to take insults better. I dislike people who think they're superior to me, and apparently Helle takes that approach with his patients sometimes. I have a feeling we might have ended up in a shouting match with him refusing to sign my papers :D

I was very happy with my choice, Borgstrom was extremely polite and respectful towards me. He is, however, past retirement age and I've heard he has made some small mistakes with the visa papers sometimes. He had to use a magnifying glass to read my vaccination records and his hands were shaking quite a bit when he wrote the visa papers. He checked my blood pressure, lungs, heart and throat and asked if I was healthy. He also asked me about dietary restrictions, which he wrote down. The examination took maybe 15 minutes out of which we discussed my names for 5 minutes :) I don't have very common Finnish first names and they all (and my American last name as well) have meanings. If you translate my non-English names to English, the combination is rather amusing :)

After the medical examination Borgstrom sent me to the lab to have a chest x-ray and a blood test taken. Waiting for my turn there took most of the time. I was done with everything in two hours and Borgstrom told me to come and pick up the results and a x-ray cd in 10 days.

So next up is the interview! Husband checked with the embassy that he doesn't need to be there, so I'll be all by myself, eek! I really hope I'll get approved fast, since we'll be flying to the U.S a week from the interview for husband's job interviews.

Wishing everyone a wonderful weekend!

Random Tuesdays 09/16/2014

Pioneer's Park in Lincoln, Nebraska in 2009