And Then There Were None :(

Menetin viimeisen elossaolevan isovanhempani viime viikolla. Isoaitini menehtyi samaan aikaan, kun mina ja pikkumies olimme ylittamassa Atlantia lentokoneessa matkalla Suomeen. Meidan oli tarkoitus menna katsomaan isoaitia heti seuraavana paivana, koska han oli huonossa kunnossa, mutta emme siis ehtineet nahda hanta enaa :( Tama kevat on ollut aika raskas.

Rakkaat isovanhempani samassa kuvassa 70-luvulla (eli ennen syntymaani)

Yritan ajatella olevani onnekas, koska sain viettaa aikaa kaikkien isovanhempieni kanssa ja minulla on heista ihania muistoja. Olen myos tavannut yhden isoisoisani, vaikken hanta muutoin kuin kuvista muistakaan. Silti olisin halunnut pitaa heidat taalla kanssamme viela edes vahan pidemman aikaa :(

"Death leaves a heartache no one can heal, love leaves a memory no one can steal"

Ulkosuomalaisuuden kaikkein ikavimpia puolia on se, kun joutuu olemaan kaukana sukulaisistaan.

Tanaan vietettiin rakkaan Ukkini hautajaisia, enka paassyt paikalla. En paassyt hyvastelemaan, en voinut olla aitini tukena, enka auttaa jarjestelyissa. Tuntuu surulliselta ja avuttomalta. 

Onneksi jaljelle jaavat sentaan ihanat muistot, joista olen kovin kiitollinen.