Menetin viimeisen elossaolevan isovanhempani viime viikolla. Isoaitini menehtyi samaan aikaan, kun mina ja pikkumies olimme ylittamassa Atlantia lentokoneessa matkalla Suomeen. Meidan oli tarkoitus menna katsomaan isoaitia heti seuraavana paivana, koska han oli huonossa kunnossa, mutta emme siis ehtineet nahda hanta enaa :( Tama kevat on ollut aika raskas.
Rakkaat isovanhempani samassa kuvassa 70-luvulla (eli ennen syntymaani)
Yritan ajatella olevani onnekas, koska sain viettaa aikaa kaikkien isovanhempieni kanssa ja minulla on heista ihania muistoja. Olen myos tavannut yhden isoisoisani, vaikken hanta muutoin kuin kuvista muistakaan. Silti olisin halunnut pitaa heidat taalla kanssamme viela edes vahan pidemman aikaa :(
8 comments:
Otan osaa! Surullista, ettette ehtineet kotiin ajoissa näkemään isoäitiä vielä kerran :(
Voi ei! :( Paljon voimia sinne! Mua pelottaa koska itsellä on tämä edessä. Tämä on yksi näitä ulkomailla asumisen huonoja puolia myöskin kun ei pääse välttämättä sanomaan hyvästejä/näkemään pitkiin aikoihin!
Osanotot ja haleja! <3
Kiitos Kata, Emmi ja Hanna! Kylla nama sukulaisten sairastumiset seka kuolemat ja se avuttomuuden tunne on yksi niita ikavimpia asioita ulkosuomalaisuudessa :(
Voi, miten kamalan ikävää! Paljon voimia teille!
Kiitos Anni.
Osanotot. :( Minulta menehtyi juuri yksi isovanhemmista, joten taidan tietää, miltä sinusta tuntuu. Näin hänet viimeksi viime kesällä, ja jouluna mietin, että "pitäisikin skypettää hänelle..." mutta se jäi... ja sitten pari viikkoa myöhemmin se ei enää ollut mahdollista.
Osanottoni Jenni ja kiitos. Itsellakin on isoaitini kohdalla sellainen "olisi pitanyt"-fiilis. Ukkia onneksi tapasin usein, mutta toisaalta siksi myos hanen poismenonsa on ollutkin niin hyvin vaikea pala niella.
Post a Comment