Viime kuussa tuli tayteen kymmenen vuotta siita, kun ensimmaisen kerran saavuin Yhdysvaltoihin viisumi katosissa. Tarkoitus oli tulla tosiaan vain lukukaudeksi ja etukateen olinkin ajatellut, etta opiskelen kurssit ja lahden kotia. Toisin kavi :) Lensin ensin New Yorkiin viikoksi lomailenaan ja siita yliopistoon. New York City oli hieno ja tykkasin kovasti, mutta lentokoneen laskeutuessa Vermontiin aloin nakemaan tutunnakoista havumetsaa ja ajattelin, etta olen tullut kotiin! Pari viikkoa yliopistolla vahvisti tunnetta ja kuukauden paasta jo kysyinkin kansainvaliselta toimistolta, etta saanko jaada toiseksi lukukaudeksi ja siita se sitten lahti.
Kolmen vuoden paasta tuosta olin taas lentokoneessa, talla kertaa matkalla Vermontista Nebraskaan grad schooliin. Lentokoneesta ei nakynyt kovinkaan kotoisia maisemia ja astuessani ulos lentokoneesta, paksu, kuuma ja hiekkainen ilma iski pain nakoa. Olin lentokoneessa bongannut saksaa puhuvan tyton ja han olikin tulossa lukukaudeksi vaihtoon samaan yliopistoon, joten lahdimme samalla yliopiston jarjestamalla kyydilla kohti kampuksia. Vaikka han asui eri kampuksella ja oli Nebraskassa vain lyhyen aikaa, han on edelleen yksi parhaimmista ystavistani ja lapseni kummitati :) Vaikka ensivaikutelma Nebraskasta olikin vahan vahemman hehkea, ei taas kestanyt kuin pari viikkoa kunnes Nebraskakin oli loytanyt tiensa sydameeni. Huomasin tykkaavani country musiikista ja rivitanssista :D Nebraskalaiset olivat ihania ja ystavallisia ja yhden nebraskalaisen kanssa meninkin myohemmin naimisiin :)
Seitseman vuotta Nebraskaan muuton jalkeen asun nyt siis Marylandissa. Emme ole Marylandin kanssa viela loytaneet yhteista savelta ja huomaan kaipaavani Nebraskan ystavallista ilmapiiria. Osasyyna on varmasti raskas kevat (Ukkini kuoli, sitten kuoli Mammani ja sen jalkeen jarkyttava tieto opiskelukaverini kuolemasta), mihin Marylandilla ei sinansa ole osaa eika arpaa. Toisaalta sosiaalinen elamani on taalla aikalailla Moms clubin aitien varassa (ja Even, kiitos, etta olet olemassa *heart*), koska en ole toissa enka kay yliopistolla. Toita taas en voi tehda, kun ei ole ajokorttia. Ajokoulu on onneksi nyt suoritettu eli edessa on vaan lisaa ajoharjoittelua ja sitten itse ajokoe, iik.
Church Circle, Annapolis
Uskon silti, etta elama taallakin alkaa jossain vaiheessa sujua. Karsivallisyys ei ole parhainpia puoliani, mutta nytpa on vaan asennoiduttava siihen, etta seurailen tilannetta ja tartun tilaisuuteen, jos sellaisen loydan :)
Mukavaa syksyn alkua kaikille!
5 comments:
Nuo kuuluisat "Lähden vaan lyhyeksi aikaa" -suunnitelmat :D. Tuo on aivan totta, että toisista paikoista tulee heti koti, toisiin pitää (ainakin yrittää) kotiutua. Siihen vaikuttaa niin monet tekijät, joista läheskään kaikki eivät liity millään tavalla asuinpaikkaan.
Onnea ajokokeeseen! Autolla ajaminen tuo hirveästi lisää vapautta ja mahdollisuuksia!
Tsemppiä ajotestiin - menee varmasti hyvin, Muuttaminen on aina vähän ongelmallista ja miten sitä sopeutuu. Itse muistelen aikaa NH:ssä vähän vaaleanpunaisilla laseilla, tunsin naapurit, olin jotenkin osa sitä yhteisöä....ja tuntuu, että siihen samaan ei täällä päästä. Päätän, että jos taas muutetaan, niin yritän olla aktiivinen ja tutustua ihmisiin....mutta se ei aina ole niin helppoa.
Olipas kiva lukea vähän sun "tarinaa":) varmasti kaikella negatiivisella, mitä on tapahtunut kun oot Marylandissa asunut, sekä sillä että et ole töissä on vaikutusta viihtymiseen ja siten suhtautumiseesi tuota osavaltiota kohtaan. Munkin suhtautuminen Houstoniin muuttui heti positiivisemmaksi, kun sain työluvan, työn, auton ja kavereita:) en kyllä vieläkään rakasta tätä paikkaa eli ehkä tämä ei ihan ole mun paikka tämä. Toivon mukaan päästään kokeilemaan jotain muuta:)
Tsemppiä Marylandiin kotoutumiseen! Ei ole ollut helppo alku sulla :/ mutta sentään sulla on ollut siellä perhe mukana. Olen itse huomannut, että kotoutumista helpottaa todella paljon se, että on edes yksi turvallinen ihminen, jonka kanssa voi jakaa arkensa.
Jotenkin yllättävää, että sä olet ollut täällä päin on-off jo 10 vuotta, ja nyt vasta hankit ajokortin. Pitkään olet ilman sinnitellyt!
Kiitoksia kaikille kommenteista :)
Veera, totta, jotkut paikat vaan tuntuu heti kodilta! Odotan myos tosiaan, etta paasen oikeasti kulkemaan taalla. Nyt tuntuu vaan, etta olen jumissa meidan communityssa.
Leena, kiitoksia! Luulen kanssa, etta se itse ajokoe menee ihan ok, jos ei ekalla kerralla, niin sitten tokalla :) Mutta liikenteen seassa ajamisen kanssa on vahan toinen juttu, kun taalla on oikeasti ihan hulluja kuskeja verrattuna esimerkiksi Nebraskaan :D Olen kylla tosi onnellinen, etta olen loytanyt tuon moms clubin, on sentaan muutama kaveri.
Emmi, luulen kanssa, etta kaikki muuttuu kun jossain vaiheessa paasen takaisin tyoelamaan. Ja en ole kanssa ihan varma onko tama meikalaisen paikka, mutta se jaa nahtavaksi :)
Jenni, joo, ekaa kertaa tulee asuttua paikassa, josta ei yksinkertaisesti paase mihinkaan ilman autoa. Aikaisemmin asuin/asuttiin joko kampuksella tai kavelymatkan paassa kampuksesta. Ja aikaisemmin olen heti luonut networkin itselleni yliopistolta, joten olen saanut aina kyyteja tarvittaessa. Nytkin olen saanut kyyteja moms clubilaiselta, joten se on kai nyt meikalaisen network, vaikka onkin hurjasti suppeampi.
Post a Comment