Tuesday, September 29, 2015

Random Tuesdays 09/29/2015


Elk Neck State Park, Maryland in 2015

Sunday, September 27, 2015

Shenandoah Caverns

Tykkaamme miehen kanssa vierailla luolastoissa ja viime kesana tutustuminne minimiehenkin luonnon luoliin Kreikassa. Talla kertaa vierailuvuorossa oli hyvipuistomainen Shenandoah Caverns-luolasto Virginiassa. Luolastoon jarjestetaan tunnin kierroksia, jotka sopivat lahestulkoon kaikenikaisille. Kaikkiin kohtiin luolastoa ei tosin paassyt esimerkiksi pyoratuolilla tai rattailla. Luolaston sisaanpaasymaksu on aika suolainen eli $23 per aikuinen, mutta Grouponilla on ollut usein tarjolla lippuja puoleen hintaan, joten ostimme lippumme Grouponin kautta. Minimies paasi alle 6-vuotiaana maksutta luolastoon. Pidemmitta puheitta muutamia kuvia luolastosta:


Kierros alkoi hissikyydilla maan alle ja tama oli ensimmainen nakyma.


Tippukiviin ei saanut koskea, mutta nakojaan tata saantoa eivat useat vieraista noudattaneet...


Opas kertoi, etta jos saa tipan paahansa, on kyseinen henkilo onnekas koko loppupaivan. 
Me saimme kaikki useita tippoja paahamme, joten onnea riittaa :D


Tama muodostelma on nimenltaan "Bacon Strip"













Osa kaytavista oli kapoisia ja matalia, mutta muuten luolastossa liikkuminen oli tosiaan tehty vaivattomaksi.




Shenandoah luolasto oli todella kaunis, mutta en ehken olisi maksanut taytta hintaa tasta kierroksesta :) Shenandoah National Parkin alueella on monta muutakin luolastoa, esimerkiksi Luray Caverns, joten seuraavan kerran voisimme suunnistaa sinne. Shenandoah Caverns oli ainakin tarkoitettu selkeasti lapsiperheille eli meidan minimies tykkasi!


Wednesday, September 23, 2015

10 years of Finnish-American life

Viime kuussa tuli tayteen kymmenen vuotta siita, kun ensimmaisen kerran saavuin Yhdysvaltoihin viisumi katosissa. Tarkoitus oli tulla tosiaan vain lukukaudeksi ja etukateen olinkin ajatellut, etta opiskelen kurssit ja lahden kotia. Toisin kavi :) Lensin ensin New Yorkiin viikoksi lomailenaan ja siita yliopistoon. New York City oli hieno ja tykkasin kovasti, mutta lentokoneen laskeutuessa Vermontiin aloin nakemaan tutunnakoista havumetsaa ja ajattelin, etta olen tullut kotiin! Pari viikkoa yliopistolla vahvisti tunnetta ja kuukauden paasta jo kysyinkin kansainvaliselta toimistolta, etta saanko jaada toiseksi lukukaudeksi ja siita se sitten lahti.

Kolmen vuoden paasta tuosta olin taas lentokoneessa, talla kertaa matkalla Vermontista Nebraskaan grad schooliin. Lentokoneesta ei nakynyt kovinkaan kotoisia maisemia ja astuessani ulos lentokoneesta, paksu, kuuma ja hiekkainen ilma iski pain nakoa. Olin lentokoneessa bongannut saksaa puhuvan tyton ja han olikin tulossa lukukaudeksi vaihtoon samaan yliopistoon, joten lahdimme samalla yliopiston jarjestamalla kyydilla kohti kampuksia. Vaikka han asui eri kampuksella ja oli Nebraskassa vain lyhyen aikaa, han on edelleen yksi parhaimmista ystavistani ja lapseni kummitati :) Vaikka ensivaikutelma Nebraskasta olikin vahan vahemman hehkea, ei taas kestanyt kuin pari viikkoa kunnes Nebraskakin oli loytanyt tiensa sydameeni. Huomasin tykkaavani country musiikista ja rivitanssista :D Nebraskalaiset olivat ihania ja ystavallisia ja yhden nebraskalaisen kanssa meninkin myohemmin naimisiin :)

Seitseman vuotta Nebraskaan muuton jalkeen asun nyt siis Marylandissa. Emme ole Marylandin kanssa viela loytaneet yhteista savelta ja huomaan kaipaavani Nebraskan ystavallista ilmapiiria. Osasyyna on varmasti raskas kevat (Ukkini kuoli, sitten kuoli Mammani ja sen jalkeen jarkyttava tieto opiskelukaverini kuolemasta), mihin Marylandilla ei sinansa ole osaa eika arpaa. Toisaalta sosiaalinen elamani on taalla aikalailla Moms clubin aitien varassa (ja Even, kiitos, etta olet olemassa *heart*), koska en ole toissa enka kay yliopistolla. Toita taas en voi tehda, kun ei ole ajokorttia. Ajokoulu on onneksi nyt suoritettu eli edessa on vaan lisaa ajoharjoittelua ja sitten itse ajokoe, iik.

Church Circle, Annapolis

Uskon silti, etta elama taallakin alkaa jossain vaiheessa sujua. Karsivallisyys ei ole parhainpia puoliani, mutta nytpa on vaan asennoiduttava siihen, etta seurailen tilannetta ja tartun tilaisuuteen, jos sellaisen loydan :)

  Mukavaa syksyn alkua kaikille!

Tuesday, September 22, 2015

Random Tuesdays 09/22/2015


The historic Middleton Tavern in Annapolis, MD in 2015

Wednesday, September 16, 2015

Liebster Award vastauksia :)

Sain haasteen Leenalta kauniista Pohjois-Karoliinasta, kiitos Leena! Tykkaan kovasti haasteista, joten tassa tulee vastauksia :)

Liebster Award säännöt:

1) Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2) Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3) Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyillä.

Leenan kysymykset:

1.  Paras kirja, jonka olet lukenut viimeisen vuoden aikana  - ja miksi ?

Iiks, luen useita kymmenia kirjoja vuodessa, enka osaa kylla sanoa onko jokin niista paras. Talla hetkella luen Erika Johansenin kirjaa The Invasion of the Tearling, joka on jatkoa kirjalle The Queen of the Tearling. Nama ovat osa trilogiaa eli kolmas kirja on odotettavissa. Suosittelen!

2.  Lempiruokasi asuinmaassasi  - joko itsetehtynä  tai ravintolassa ?

En ole foodie, mutta tykkaan kovasti jalkkareista. Eli vastaan Dairy Queenin Pumpkin Pie Blizzard :)

3.  Oletko koira- vai kissaihminen ?

Koira. Tykkaan kissoistakin, mutta jos pitaa valita, niin kylla se koira on.

4.  Kuinka hyvin tunnet naapurisi ?

En tunne naapureitani oikeastaan ollenkaan. Asumme apartment complexissa ja taalla on vaihtuvuus suuri (military porukkaa).

5.  Lempi juhlapäivä  asuinmaassasi ja miksi ?

Thanksgiving, koska jalkkarit :)

6.  Kerro esimerkki, jossa suomalaisuutesi tulee esille omassa arkipäivässäsi ?

Puhun suomea lapselleni joka paiva, joten siina ehka eniten. Toksayttelen myos teravia mielipiteitani harva se paiva hehee.


7.  Jos voisit muuttaa yhden asian asuinmaassasi, mikä se olisi ?

Onpa vaikea kysymys, koska taalla on niin paljon muutettavaa. Yhtena esimerkkina haluaisin, etta public school system tarjoaisi jokaiselle lapselle ilmaisen ravitsevan, tuoreen aamupalan ja lounaan. Lasten nalka on taalla Marylandissa tosiasia.

8.  Löytyykö astiakaapistasi Arabian astioita - ja onko sinulla Muumi mukia ?

Muumi-mukeja loytyy kasa ja myoskin muuta Arabiaa :D

9.  Mikä on lempikaupunkisi Suomessa?

Espoo, koska kirjoittelen blogia espoolaisella sydamella :) Tosin syntyjaan olen helsinkilainen.

10. Taito, jonka haluaisit oppia ?

Haluaisin oppia tunnistamaan syotavat kasvit ja erilaiset rohdoskasvit luonnosta.

11.  Suomalainen laulu tai runo, joka herkistää mielesi ?

Sininen ja valkoinen.

Nimittaminen onkin vaikeampi homma, joten nimitan kaikki bloggaavat lukijat ottamaan osaa haasteeseen! Jos osallistut, jata vaikka puumerkki kommentteihin, niin laitan linkin blogiisi tahan juttuun :) Ja kaikki ovat tervetulleita vastaamaan alla oleviin kysymyksiin kommenteissa!

Lopuksi omat (yllattaen aika random...) kysymykseni:

1) Luetko lehtia paperi- tai digiversioina? Kumpi on mieluisampi?
2) Lemppari jalkiruokasi?
3) Seuraatko asuinmaasi/kotimaasi politiikkaa? Miksi/miksi et?
4) Jos saisit vaihtaa uraa, eika sinun tarvitsisi huolehtia kouluttautumisesta, mihin uraan vaihtaisit?
5) Minka elokuvan kavit katsomassa viimeksi elokuvateatterissa?
6) Lempituoksusi?
7) Mita syot yleensa aamupalaksi?
8) Sopiiko jokin vari mielestasi sinulle erittain hyvin? Jos sopii, mika vari on kyseessa?
9) Lapsuuden toiveammattisi?
10) Mita sarjoja seuraat televisiosta/streemaat ?
11) Jarvi vai meri?

Mukavaa viikkoa kaikille!


Tuesday, September 15, 2015

Random Tuesdays 09/15/2015


One of our community pools, Central Maryland in 2015


Sunday, September 13, 2015

Fall 2015 TV Shows

It's been sort of a tradition for me to do a list of tv shows I plan on watching each fall, although lately I haven't really had any time to watch tv. This fall, however, I will have more time on my hands (as in I should be writing my dissertation ha) so here are some tv shows I plan on checking out.

Returning shows:

Two tv shows that I really liked last season, namely Hart of Dixie and Forever, got cancelled :( but the following got renewed:


Castle returns for its 8th season on Monday, September 21st at 10pm on ABC. 
The problem with Castle is that it's on at 10pm, which is about the time I start getting ready to go to bed. I watched last season on the ABC app the next day.


NCIS: New Orleans returns for its second season on Tuesday, September 22nd at 9pm on CBS.
I never get to watch this one live, since it airs at the same time as Agents of Shield. But I watched the first season through the CBS app and liked it. It's kind of a hit or miss, some episodes were better than others. But I'll still probably watch it since, I really like New Orleans :)


Once Upon a Time returns for its fifth season on Sunday, September 27th at 8pm on ABC.
Last season ended with a cliffhanger and I plan on not missing Emma Swan turning into a dark swan.


Marvel's Agents of S.H.I.E.L.D returns for its third season on Tuesday, September 29th at 9pm on ABC. As a huge Marvel fan, I loved the first season, and really liked the second seasons so I plan on watching this one for sure.


Sleepy Hollow returns for its third season on Thursday, October 1st at 9pm on FOX.
I haven't quite finished second season yet, but I do like this one, so I plan on watching.


iZombie returns for its second season on Tuesday, October 6th at 9pm on CW. 
iZombie is another one I never get to watch live, since it airs at the same time as Agents of Shield. But I watched the first season through the CW app and really liked it! Liv is one funny and awesome zombie, I recommend!


Elementary returns for its fourth season on Thursday, November 5th at 10pm on CBS.
Another show that airs pretty late for me, but I'm a big fan of both Sherlock and Lucy Liu (and her wardrobe ha) so I will try my best to stay awake for this one.


Agent Carter returns for its second season sometime during midseason (TBA) on ABC.
I'm a big fan of this one, so I will definitely be watching, I recommend you do so as well ;) 

I might also watch Bones (Season 11, October 1st, 8pm on FOX), but I missed most of last season, so we'll see.


New Shows


A movie turned into a tv show, Minority Report, premiers Monday, September 21st at 9pm on FOX. I liked the movie, so I plan on giving the tv show a chance as well.


Horror comedy Scream Queens premiers on Tuesday, September 22nd at 8pm on FOX. 
I liked both Emma Roberts and Glee's Lea Michele, so this one is a no-brainer for me. I have no idea what kind of horror comedy this one will be like, but I look forward to finding out!


Crime solving drama Rosewood premiers on Wednesday, September 23rd at 8pm on FOX.
Since Forever got cancelled :(, I will check this new pathologist/crime fighter drama out, especially since it's the only Wednesday show on my list.



I will also check out Supergirl for obvious reasons (I am a nerd after all and both Glee's Melissa Benoist and Ally McBeal herself, Calista Flockhart are on it!), premiering Monday, October 26th at 8.30pm on CBS.

I might also check out new thrillers Quantico (Sunday September 27th, 10pm on ABC), Limitless (Tuesday September 22nd, 10pm on CBS) and Blindspot (Monday September 21st, 10pm on NBC), but none of them have really caught my attention. And Blindspot is on at the same time as Castle. Still, if I'm awake when they premier, I might watch them and see what they are about :)

What do you guys think, planning on watching any of these? Any new shows that you think will be great? I'm always open to suggestions! :)

Hope everyone is having a great weekend!


p.s I watched both Limitless and Blindspot and liked them! :)

Wednesday, September 9, 2015

Neighborhood Nature Preserve

Taalla on viimeaikoina ollut tasaisen lamminta (tai siis kuumaa...) eli +34C. Baltimoressa suljetaan naemma tanaan koulutkin aikaisemmin kuumuuden vuoksi. Tuntuu, ettei sita paljon muuta jaksa tehda kuin olla sisalla ilmastoidussa tilassa tai altaalla. Altaat menivat kiinni Labor Dayna, joten lahdin kavelemaan meidan community associationin yllapitamalle luontoalueelle. Ajattelin, etta siella varjoisassa metsassa voisi olla viileampaa. No ei ollut :D mutta tassa pari kuvaa matkan varrelta. Siella ei muuten ollut ketaan muuta hikoilemassa kuin meikalainen.


Reitin alku oli vahan tylsannakoinen, mutta talta tielta paasi kaantymaan erilaisille poluille.



Valitsin kartan poluista Pool-polun, koska se oli vain mailin mittainen.


Olisiko tama ollut se pool?



Maisemia polun varrelta, juoksupoluksi oli muuten hieman haastavampaa maastoa, ainakin tallaiselle tasapainorajoitteiselle :), mutta reippaaseen kavelyyn se sopi hyvin.



Suurin osa polusta naytti talta.


Muutaman oravan lisaksi polulla oli aivan autiota...


... ja valilla tuli sellainen daytime Blair Witch project fiilis :D



Avarampaa osuutta polusta


Loytyy taalta suburbiastakin jonkin verran metsaa


Polun loppu haamottaa...


...ja talta paallystetylla tielta paasi sitten ajotielle asti.

 Taytyy kylla myontaa, etta meikalaista hieman pelotti kavella tuolla yksin. Ja syyna ei todellakaan ollut luonto tai metsanelaimet, vaan pelko siita, etta tormaan johonkin muuhun ihmiseen :D Niin saikyksi sita on tullut asuessaan taalla jatkuvien murhauutisten keskella, etta aloin miettia, ettei kukaan kuulisi, jos joku kimppuuni tuolla hyokkaisi. Mies ehdotti pippurisumutteen hankkimista, mutta taidan kuitenkin menna poluille seuraavan kerran kaverin kanssa.

Mukavaa viikoa kaikille!