Bloggaajalla suru puserossa

Osa blogin lukijoista on ehka havainnutkin pienta surumielisyytta blogissa. En ole yleisesti ottaen kauhean pessimistinen tyyppi, painvastoin. Viime aikoina vain on ollut yllattavan vaikeaa sopeutua tulevaan muutokseen, vaikka olen useamman vuoden jo aikaisemmin Yhdysvalloissa asunut eli uusi maa ei ole kyseessa. Tai ehka juuri siksi on vaikeaa... Olen tihrustanut ihan jarkyttavat maarat kyyneleita niin kotona, toissa, paivakodissa kuin kavereiden kanssa. Skypessa en sentaan ole miehelle itkeskellyt, jos jotain positiivista voi asiasta etsia :) Oikeastaan itkeskelyt alkoivat jo Floridan reissulla lokakuussa, koska siella joutui ensi kertaa myontamaan itselleen sen tosiasian, etta muutto on oikeasti edessa. Onneksi ei sentaan muuteta Ft. Lauderdaleen, koska tuli taas kerran todettua, etta siella en halua asua. Pohjois-Florida oli enemman meikalaisen juttu, sinne voisin joskus muuttaakin, ehka.

Yllattaen eniten tassa on itkettanyt se, etta joudun jattamaan tyoni. Olen niin paljon tykannyt tyostani ja tyokavereistani :( En ainakaan nyt kevaalla paase toihin, vaan joudun olemaan miehen elattina. Ja se sapettaa meikalaista aivan tajuttomasti :D Tahan asti olen kuitenkin aina talleen aikuisialla ansainnut elantoni jollain tapaa (palkka/opintotuki/stipendi/aipparahat) ihan itse. Toihin paluu on edessa aikaisintaan ensi syksyna, kun minimies aloittaa kindergartenin, jos silloinkaan. Olen yrittanyt keskittya siihen, etta saan nyt viettaa aikaa ja tehda juttuja minimiehen kanssa, mika on oikeasti aikamoinen etuoikeus! Ja iltaisin ja oisin voin sitten jatkaa vaitoskirjan kirjoittelua. Siltikin tuo rahajuttu vaan syo naista, ei voi mitaan :)

Toiseksi eniten on itkettanyt meidan pikkumies, joka on tykannyt olla paivakodissaan todella paljon. Siella on ihanat hoitajat, jotka myos saivat meikalaisen kyyneliin, kun niin ihanasti puhuivat ja halasivat joulujuhlassa. Ja siella on minimiehen kaverit, jotka han nyt joutuu jattamaan, vaikkakin muut vanhemmat ovat sanoneet, etta tuonikaiset ystavystyvat helposti jne. En kylla itse taysin allekirjoita tuota, mutta olenkin vain yksinkertainen aiti, muut varmaan tietavat paremmin. No sen verran aikuinen olen kuitenkin ollut, etten ole minimiehen edessa itkua tihrustellut :)

Omia kavereita en joudu onneksi hyvastelemaan ikuisiksi ajoiksi vaan olen jo toukokuussa tulossa Suomeen useammaksi viikoksi. Lisaksi pari ihanaa kaveria tulee myos samaan maanosaan opiskelemaan/tekemaan toita kevaaksi, joten toivottavasti saan (ja saankin!) myos nahda heita. Ja ehkapa DC:n alueelta myos loytyy uusia ystavia :) Enemman huolestuttaa tosiaan tuo minimiehen kaveripiirin laajentaminen, varsinkin kun olemme autotonna paivisin. Mutta kylla kaikki varmasti lopulta tosiaan jarjestyy, vaikka talla hetkella onkin kovin haikea olo.

Jouluaattona 2014 kotona Suomessa

Tasta kirjoituksesta tuli nyt tallainen avautuminen, pahoittelut.

Seuraavaksi yritan kirjoitella iloisemmista asioista :)

Oikein hyvaa loppuvuotta kaikille!

Kodintapainen hankittu

No nyt on sitten onneksi loytynyt uusi asunto, josta siis jo aikaisemmin kerroin ja jossa mies on asunut parisen viikkoa. Tahan asti on kuulemma vaikuttanut ihan ok-paikalta, tosin takan korjaamiseen taisi menna huoltomiehelta viikko ennenkuin viitsi tulla paikalle. Mutta lammot ovat pysyneet paalla ja suihkutkin ovat pysyneet kayttokunnossa.

Hyvin "generic" olohuone, jossa mies huonekalujen puutteessa kamppaa ilmapatjalla :)

Kyseessa on eri kaupunki, kuin mista meidan alkuperainen asunto loytyi ja harmittavasti tama uusi paikka on aika keskella ei mitaan. Ensimmaisesta asunnosta olisi paassyt kavellen kirjastoon, nyt meilla on minimiehen kanssa kavelyetaisyydella vain lahipuisto. Muualle emme sitten paivisin paasekaan, koska mies vie auton mennessaan toihin ja esimerkiksi lahimpaan kauppaan on 30 minuutin kavelymatka. Toivotaan, etta alueelta loytyisi kavereita minimiehelle, yksin on kovin tylsa leikkia puistossa. Asumme aika lahella army basea eli kompleksissa asuu paljon military porukkaa, toivottavasti siis myos perheita lapsineen.

Meillakin siis lahto lahenee, enaa kaksi viikkoa kotimaa-asumista jaljella, iiks... ja nyyh :( 

Random Tuesdays 12/23/2014

The weather here yesterday, I believe we're getting a white Christmas, yay! 

Southern Finland in 2014

Wishing everyone a wonderful Christmas time!

Random Tuesdays 12/16/2014

 

Downtown Hannover, Germany in December 2014

 

Milloinkohan sitä kasvaisi aikuiseksi?

Fiksailin viime viikolla hieman blogin sivupalkkia ja tulin lukeneeksi tuon 'about me' kohdan. Siinä olen useampi vuosi sitten kirjoittanut olevani aika hupsu. Se on varmaan aika neutraali kuvaus meikäläisestä, oikeampi saattaisi olla joskus lukioaikana kuultu ”pieni sekopää” :D Olin myös kirjoittanut, että silloin tällöin sorrun blogissani itsetutkiskeluun. En ole tainnut liiemmin sitä harrastaa, joten nytpä on oiva tilaisuus sille. En kuitenkaan ryhdy kovin syvälliseksi tässä vaan kerronpa viime viikonlopustani.

Tässä iässä (30+) pitäisi siis olla jo aikuinen, ihan oikeesti. Mutta viikonloppuna tuli taas todistettua, että enpä vaan ole. Perjantai aamu alkoi sillä, että työkaverit olivat lykänneet läppärin kannen alle meikäläiselle tällaisen yllätyksen:

Myönnän, pieni kirkaisu pääsi kun avasin läppärin :D En ole koskaan tavannut tai tunne sen tarkemmin ko. professoria, mutta jostain syystä tämä lehden kansikuva pelotti sen verran, että käänsin sen heti toisinpäin toimiston pöydällä, kun sen näin. Rakkaat työkaverit kävivät aina kääntämässä sen naamataulu ylöspäin, kunnes lopulta koko lehti oli hävinnyt. Ajattelin, että se olisi vihdoin löytänyt tiensä lehtiroskikseen, mutta ei, työkaverit olivat päättäneet tehdä meikäläiselle tällaisen aamujekun. Onneksi kosto on suloinen ja koska olin aamulla töissä ensimmäisenä, pelästytin tällä kuvalla toisen työkaverin hehee. Loppupäivän hihittelin töissä yhdelle sun toiselle jutulle tapani mukaan. Muun muassa jotkut laskutettavien yritysten nimet vaan naurattavat :D  Perjantai-illan vietin suhteellisen aikuisesti katsomalla viikon väliin jääneet telkkariohjelmat eli Once Upon a Time ja Marvel Agents of S.H.I.E.L.D ;) Paitsi, että heti kun olin poistanut meikit, ketjut ja vyöt ja saanut pyjamat päälleni, sain kuulla saavani kyydin kauppaan hakemaan yhtä unohtunutta joululahjaa. No niinpä lähdin sitten niissä vaatteissa läheiseen ostoskeskukseen. Kävin kyllä aika äkkiä ostoksilla…

Lauantaiaamuna olin taas äitimoodissa eli vein meidän minimiehen pelaamaan korista. Olen kovin ylpeä meidän suloisesta 4-vuotiaasta koripalloilijasta! Hän on ollut kovin reipas, vaikka meillä kummallakin on kova ikävä Daddyä/miestä. Illaksi taas oli tiedossa opiskelijajärjestön edustamista toisen järjestön vuosijuhlassa. En tykkää hirveästi viineistä, joten olin ottanut alkoholittoman menun ja mietin, että pitäisikö ostaa joku taskupullo. Onneksi opiskelijakaveri muisti, että olin ostanut vodkaa meidän graduseminaariin (heh), joka oli jäänyt hänelle, joten hän otti sen mukaan. Vuosijuhlan pukukoodina oli iltapuku, mutta suurin osa meikäläisen puvustosta on matkalla Marylandiin. Niinpä vaihtoehtona oli vain muutama vesirajamekko, jotka olin juuri tästä pituussyystä jättänyt porukoiden luo. Niistä oli siis valittava mahdollisimman pitkä versio, joka riitti juuri ja juuri puolireiteen. Kaula-aukko olikin sitten varsin avonainen, mutta onneksi kaapista löytyi yksi bolero, tyyliä H&M lasten osasto. Lähtiessä tuli tietenkin kiire, koska minimies olisi halunnut tulla mukaan ja ilme oli kovin surullinen äidin lähtiessä :(  Jouduin siis kiskomaan sukkahousut kiireessä jalkaan ja niihinhän tietenkin tuli polven kohdalle kunnon silmäpako… en ehtinyt enää vaihtaa vaatteita, joten niillä mentiin.

Meidän pöytä oli meikäläisen asuun sopivasta nimetty Sievisteleviksi hut…eikun hupsuiksi

Vuosijuhlassa oli tosi kivaa ja meidän pöydässä istui enimmäkseen fukseja, joiden mielestä oli vain hupaisaa, että täyttelin mehulasia taskupullosta ja keskustelu luisti suht hyvin meidän ikäerosta huolimatta. Salissakin oli sopivan hämärää, joten silmäpakoa ei varmaan kukaan huomannut, toivottavasti... Kun juhlat lähenivät loppuaan, saimme ilmoituksen, että vuosijuhlapaikasta olisi odotetusti bussikuljetus keskustaan. Koska halusin suhteellisen ajoissa kotiin, meidän piti ehtiä kaverin kanssa ekaan bussiin. Tämä tarkoitti sitä, että jouduin lähes tulkoon juoksemaan ulos pakkaseen silmäpakosukkahousuissa. Onneksi olin ehtinyt napata porukoilta lähtiessäni legginsit mukaan, joten päätin vaihtaa ne sitten bussissa. Opiskelijakaveri auttoi blokkaamalla muilta matkustajilta näkymät. Kukaan ei ehkä huomannut tätä vaihto-operaatiota ja olinkin aika tyytyväinen, että taivuin moiseen suoritukseen bussinpenkillä. Kunnes sitten pääsimme ulos bussista katuvalojen loisteeseen ja totuus paljastui…en ollut pimeässä bussissa huomannut, että legginssit olivatkin nurinpäin ja nytpä ne sitten olivat jalassani saumat kauniisti ulospäin sojottaen :D Naurettiin aika kippurassa asialle. No en ruvennut enää niitä ulkona pois ottamaan, joten kävelin Helsingin keskustassa inside-out legginssit jalassa bussiasemalle. Bussimatkan hihittelin yksikseni asialle ja ”walk of shame” bussipysäkiltä kotia menikin jo ilman mitään häpeää.

Sunnuntai sujuikin sitten huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä eli aamupäivällä oli leikkitreffit kaverin ja hänen lastensa kanssa ja iltapäivästä lähdin kaveriporukan kanssa joululounaalle. Sielläkin vielä nauratti tämä leggings-episodi :)

Eli tällainen viikonloppu taas, jos joku tänne asti jaksoi lukea :) Jos jaksoitte, niin varmaan mietitte, että miksi kirjoitin tällaisen postauksen? No koska – procrastination. Juurikin tällä hetkellä meikäläisen olisi pitänyt kirjoittaa verkkotenttiä, mutta päädyinkin facebookkailemaan ja bloggailemaan. Onneksi on vielä uusintatentit :P

Sellainen aika lapsellinen tyyppi siis tätä blogia kirjoittelee. Toivottavasti jaksatte vielä jatkaa blogin lukemista, vaikka nyt kun tiedätte millainen hupsuista hupsuin oikeasti olen :) 

Mukavaa joulunodotusta kaikille!

  

Random Tuesdays 12/9/2014

Gorgeous Lake Kermajärvi in Eastern Finland, 2010

Asunto-ongelmia

No niinhän siinä kävi, ettei asunto ollut sellainen kuin toivottiin :(

Alue oli kuulemma todella kiva ja ulkopäin asuntokompleksikin ihan mukava, mutta heti muutettuaan mies alkoi huomata pieniä ikäviä juttuja. Asunto oli itsessään siisti,  mutta hyvin kulunut. Esimerkiksi parvekkeen ovi ei sulkeutunut kunnolla, vaan siihen jäi sellainen torakoiden mentävä kolo, josta tuli myös kylmää ilmaa oikein kunnolla sisälle. Marylandin talvet eivät ole mitään lämpimiä eli pakkasta on varsinkin öisin reippaastikin.

 

No nämä pikkujutut olisivat varmaan olleet korjattavissa, mutta toisena päivänä tuli sitten isompi juttu. Mies meni aamulla ekaa kertaa suihkuun ja vähän ajan päästä huoltomies koputtaa oveen, että suihku on laitettava käyttökieltoon, koska vedet vuosivat alempaan asuntoon. Ainakaan viikonloppuna asialle ei oltu tehty mitään.

 

Mies lähti perjantaina sitten samantien etsimään uutta asuntoa. Hän on nyt alustavasti varannut tämännäköisen asunnon meille:

 

 

Asunto on hieman kalliimpi kuin tuo ensin varaamanne, mutta sille nyt ei voi mitään, koska ei tuohon vesivahinkoiseen paikkaankaan voi oikein jäädä. Tällä viikolla varmaan selviää päästäänkö vanhasta asunnosta eroon ja saammeko tuon uuden asunnon...

 

Näistä huonoista uutisista huolimatta toivottelen

 mukavaa alkuviikkoa kaikille :)

 

 

p.s Viime yönä sain vielä lisää "hyviä" uutisia vanhasta asunnosta eli lämmitys oli lakannut toimimasta ja asunnossa oli +10C, jippii...