Tuesday, April 28, 2015

Voi Baltimore :(

Me asumme noin 30 minuutin ajomatkan paassa Baltimoresta eli emme siis ole missaan mellakoiden polttopisteessa. Eilen kuitenkin seurasimme jarkyttyneina Baltimoren tapahtumia television valityksella ja Baltimoressa asuvien tuttujemme Facebook statuksista. Melkein kaikki basic cable kanavat raportoivat tapahtumista ja normaaleja sarjoja ei naytetty, joten mellakointi kuvilta ja retoriikalta ei voinut valttya.

Yhdysvaltalaiset kanavathan ovat tunnetusti puolueellisia, joten puolueetonta kuvaa tapahtumista ei voi television kautta saada. Naimme kun itaisessa Baltimoressa poltettiin rakenteilla ollut community senior center maan tasalle, kauppoja ryosteltiin, poliisiautoja poltettiin ja rakennuksia tuhottiin. Naimme kun kampaamoyrittajaa haastateltiin sen jalkeen, kun hanen kampaamonsa oli tuhottu. Katsoimme kun mellakoijat hyppivat tuhoamansa poliisiauton paalla ja heittivat poliiseja kivilla. Meille naytettiin siis erittain vahvoja mielikuvia. Taalla meidan communityssa asuu jotenkin kuplassa, etta oli vaikea kasittaa, etta tuollaista tuhoa on niinkin lahella. Osa Baltimoren tutuista paatti lahtea pakoon kodeistaan ja tanaan on Baltimoren koulut ja ainakin osa tyopaikoista suljettu.

Kuvernoori Hogan julisti hatatilan alueelle


Se, mita naemme televisiossa tuskin on kuitenkaan koko totuus. Baltimoressa on varmasti ollut myos rauhallisia mielenosoituksia, ne vaan eivat ole ylittaneet uutiskynnysta, kun tarjolla on paljon paremmin "myyvaa" materiaalia. Vakivallalla paasee paremmin esille.

Vaikka todellakin ymmarran turhautumisen poliisin kayttamaan vakivaltaan, en silti voi ymmartaa miten ryostely ja yhteisten tilojen tuhoaminen auttaa kenenkaan asiaa. Tanaan aamulla naimme lohduttomia kuvia tuhotuista osista Baltimorea. Jo valmiiksi koyhat alueet ovat nyt entista koyhempia. Seuraavan viikon ajan Baltimoressa on curfew eli klo 22-5 on ulkona liikkumista valtettava ja National Guard valvoo levottomampia alueita. 

Minulla ei ole mitaan ratkaisua Baltimoren ongelmiin. Eriarvoisuutta on ollut koko Yhdysvalloissa sen koko lyhyehkon historian ajan ja siihen tuleekin puuttua. Kuulun kuitenkin niihin naiiveiksi syytettyihin ihmisiin, jotka uskovat rauhanomaisiin keinoihin. Uskon, etta vakivalta synnyttaa vain lisaa vakivaltaa.

7 comments:

Emmi Hakansson said...

Mulla tulikin ekana mieleen sinä, kun noista mellakoista kuulin. Hyvä että ette oo tapahtumapaikkojen ytimessä. Hullua touhua kyllä!

Sugar said...

Me jatettiin Baltimore ja sen lahialueet pois heti kattelyssa, kun etsittiin asuinaluetta, juuri rikostilastojen takia. Todella surullista, etta tallaiseen tilanteeseen on Baltimoressa jouduttu :(

Pilvi said...

Maailma tuntuu tänään(kin) kovin painavalta. :( Minäkin ajattelin teitä ja kuinka lähellä olette - onneksi kuitenkin riittävän kaukana. Vielä jonain päivänä meidän kodinetsintälistoilta löytyy Baltimore tai Chicagon west side, jonain päivänä... sitä kohden töitä tehden. :)

Anni said...

Mullekin tulitte mieleen, kun katseltiin telkkarista menoa. Onneksi olette turvassa, mutta todella harmi, että tilanne eskaloitui tähän pisteeseen. Mies asui aikoinaan Columbiassa (MD), joten Baltimore tuli hänelle kovin tutuksi, ja sitä kautta tämä tuntui tulevan erityisen lähelle, vaikka täällä kaukana ollaankin.

Sugar said...

Kiitos Pilvi ja Anni! Baltimoressa on tosiaan paljon hienoa, mutta nyt on esilla se kurjin puoli. Toisaalta hyva, etta koyhyys ja epatoivo saavat nyt kaipaamaansa huomiota, mutta olisin tietenkin suonut sen tapahtuvan vakivallattomasti.

Emmi Hakansson said...

Sinut on haastettu: http://yksimenolippukiitos.blogspot.com/2015/05/liebster-blog-award.html :)

Sugar said...

Kiitoksia Emmi! Vastailen piakkoin :)