Wednesday, March 9, 2016

Tavallinen (ainakin melkein) viikko

Paivat ovat viime aikoina alkaneet toistaa toisiaan. Tuntuu, etta elamassa on vain harkkoja, koulua ja opiskelua. Paatin siis kirjata meidan tekemisia viikon ajan nahdakseni, etta onko ne paivat aina ihan samanlaisia :) Seuraa siis "tavallinen" viikkokatsaus:

Sunnuntai

Jokainen sunnuntaiaamu alkaa yleensa samalla tavalla eli skypetamme pari tuntia Suomeen. Tarkoitus on, etta minimies skypettaa Mummin kanssa, mutta totuus on, etta meikalainen hopottaa Aitinsa kanssa suurimman osan siita ajasta :D Valilla skypetamme myos enon ja tadin kanssa. Sunnuntaiaamupaivalla meidan piti menna leikkitreffeille naapuruston kaksospoikien luokse, mutta toinen pojista olikin sairastunut, joten leikkitreffeja piti siirtaa. Aamupaiva menikin siina, etta pojat pelasivat peleja ja meikalainen harjoitteli meikkaamista :D Olen siirtynyt siihen vaiheeseen, etta opettelen laittamaan foundationia (meikkivoide?), vaihtelevin tuloksin.

Viikonloput ovat menneet viime aikoina harrastusten parissa. Tanaan oli kuitenkin talvikauden viimeinen koripallo-ottelu, joten ensi viikonloppuna ei olekaan lauantaisia koripalloharkkoja ja sunnuntaisia peleja. Jalkapallo tosin alkaa jo taas parin viikon paasta. Kauden viimeista pelia juhlittiin herkuilla ja lahjomalla loistavia valmentajiamme. Illalla aloin voida huonosti ja niinhan siina kavi, etta kipeaksi tulin.


Maanantai

Maanantaina alkoi taas kouluviikko. Aloitin harmittavasti aamuni toteamalla, etta olen todellakin taas vilustunut :( Vein minimiehen koulubussille ja sen jalkeen koko paiva meni sohvalla katsellessa telkkaria ja teeta juodessa. Jaksoin pesta muutaman lastillisen pyykkia ja tehda minimiehelle ruokaa. Hain iltapaivasta minimiehen bussipysakilta ja llalla katsoin taas yllariyllari telkkaria, vuorossa Scorpion. Yritin myos lukea parin viikon paasta olevaan tenttiin, mutten jaksanut muutamaa sivua kauemmin, tylsyyden tylsyys.

Tiistai

Tiistai-aamuna vein taas minimiehen koulubussipysakille ja linnoittauduin sohvalle. Olo oli himpan parempi, koska jaksoin vasata itselleni kevyen silmameikin Sally Beauty Supplyn alle dollarin maksavilla luomivareille. Ihan kiva tuli :) Naapuri soitti ja kysyi kuntosaliseuraa, mutten jaksanut lahtea. Illalla tuli season finale yhdesta suosikkisarjastani eli Agent Carter, joten katselin sita.

Keskiviikko

Olin lupautunut katsomaan naapurin kahden lapsen peraan aamulla ja viemaan heidat bussipysakille, koska naapurilla on laakarikeikka. Lapset tulivat aamulla ja olivat oikein innoissaan paastessaan meille leikkimaan. Kaikki kayttaytyvat oikein mallikkaasti ja olimme koulubussipysakille jopa normaalia aikaisemmin :D Lasten ollessa koulussa raahauduin taas sohvalle. Yritin lukea tenttiin, mutta paassa jyskytti sen verran, ettei lukemisesta taaskaan tullut mitaan.

Torstai

Torstaina olen yleensa apulaisena koulun kirjastossa, mutta tana aamuna en voinut lahtea, koska meille oli tulossa tuholaistorjuja katsastamaan tilanteen. Mies loysi nimittain pari otokkaa meidan makkarista, yok. Tuholaistorjuja tuli, eika loytany mitaan heh. Mutta koska mies oli liiskannut pari otokkaa, tilattiin varmuuden vuoksi myrkytys. Minulla on vahan ristiriitaiset fiilikset myrkytyksesta, koska no, siina kaytetaan myrkkyja, eika otokoita ole loytynyt lisaa. Isannoitsijatoimisto oli kuitenkin toista mielta. Myrkytys on siis tiedossa ensi viikolla, ei kiva.

Perjantai

Perjantaina oli taas normiaamu eli minimies kouluun ja mina sohvalle. Olo oli huonontunut eilisesta, varmaan kun en uskaltanut nukkua otokkauutisten jalkeen. Join paljon teeta ja katselin telkkaria, ei mitaan uutta. Viestittelin yhden naapurin kanssa, jolta otettiin tanaan koepala. Hanelta tuli hyvia uutisia, ei nayttaisi olevan syopaa. Illalla katsoimme miehen kanssa telkkaria ja pakkasimme huomista varten.

Lauantai

Lauantaiaamuna ajoimme Virginiaan, jotta minimies paasisi kovasti tykkaamaansa Suomikouluun. Minimiehen opetellessa suomen kielta, kavimme miehen kanssa ostoksilla ja syomassa ehka maailman rasvaisimmat donitsit Duck Donutsissa. Donitsit olivat tuoreita ja lampimia, nam. Mennaan ehkapa uudestaan :) Haimme minimiehen vahan aikaisemmin koulusta, jotta kerkeaisimme ajaa Pohjois-Marylandiin Havre de Graceen, jossa miehella oli tiedossa tyokaverin haat. Meikalainenkin oli kutsuttu, mutta koska kyseessa oli "adults only" haat, emme voineet kummatkin menna. Minimies ja mina jaimme hotelliin, mies lahti juhlimaan. Kavimme uimassa hotellin uima-altaalla ja tilasimme pizzat jalkkareineen huoneeseen. Mies toi yolla palatessaan meikalaiselle myos palan haakakkua, nam :)



Eli sellainen tavallinen viikko meilla. Viikkoon tosiaan mahtui muutama normaalista poikkeava juttu, kuten ne hemmetin otokat. Enka yleensa katsele telkkaria ihan noin paljon :) 

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

No comments: