This month we've been getting ready to start the long and arduous immigrant visa process. I've already had four student visas to the U.S, so you'd think this would be a piece of cake. Well, it's not. It's annoying, costly and takes forever. If everything goes well, I might get my visa sometime next spring. I keep wondering though, if I really should be doing this in the first place, since as an immigrant I'm clearly not that welcome in that country, this based on my previous experiences there. I do hope that whichever state we end up moving to will convince me otherwise :) I'm also trying to focus on the good sides, like that husband will be happier and the fact that I might actually get to work in my own field (U.S History). Thoughts like that make this process seem a lot less repelling :)
Equality before the law. Yup, but only the for the citizens
First step in our immigration process is for husband to send the petition, called I-130.
The I-130 Packet consists of:
1. Completed and signed form I-130
2. I-130 filing fee ($420)
3. Completed and signed form G-325A and photograph (petitioner, husband)
4. Completed and signed form G-325A and photograph (beneficiary, Sugar)
5. Proof of petitioner's U.S citizenship: Copy of U.S Passport and birth certificate
6. Proof of Relationship
-Primary evidence - Copy of marriage certificate
-Secondary evidence - "our story"-letter with 7 pages of photographs, clip from husband's hometown's paper's social section with our engagement story, thank you cards from both of our weddings, copy of our lease here in Finland (in both of our names), copy of some of our flight stubs...
7. Completed form G-1145 for email/phone notification
Seems pretty straightforward, I guess this is the easiest part of applying :) Has anyone of my readers done the CR/IR1 before? Any advice?
Wishing everyone a wonderful weekend!
8 comments:
Ei käy kateeksi. Toi prosessi on kyllä piiiitkä ja kallis. Me tehtiin te täältä käsin, tultiin siis ensin visa waiverilla ja pari kuukautta täällä oltuamme ja miehen työn saannin jälkeen aloitettiin prosessi. menihän siinä lähes 1,5 vuotta yhteensä. Tytöille saatiin heti hakea kansallisuus, mulla on nyt 10 vuoden green card. Ens vuonna saan hakea kansalaisuutta.
Mulla ei ole Pennsylvaniassa ollut mitään ongelmia ulkomaalaisuuden kanssa.
Olen kylla useasti miettinyt, etta olenko ihan hullu, etta lahden taas tahan rasittavaan viisumiruljanssiin mukaan :D
Minullakaan ei ollut Vermontissa mitaan ongelmia, eika Nebraskassakaan ystavieni/kollegojeni kanssa. Nebraskan lainsaadanto kuitenkin muuttuu kokoajan ulkomaalaisvastaisemmaksi, republikaanien valtakuntaa kun on. Talla oli vaikutuksia minunkin elamaani, silla niinkuin aikaisemmissa teksteissa taisin mainita, menetin sairasvakuutukseni lakimuutosten takia. Jai vahan hampaankoloon :)
Voi ei mulla tulee ihan hirvittävät muistot koko prosessista mieleen.. Vihasin hommaa ihan huolella, varsinkin kun luin kaikki kauhukokemukset netistä ja olin varma että saan jonkun maahanastumiskiellon. Mies oli kuitenkin liikkellä huomattavan rennommalla otteella ja todisteitahan meillä tossa vaiheessa oli tasan avioliittotodistus ja sähköposti miehen veljeltä, kun sattui olemaan ainoa sposti, jonka mies muisti laivaston asianajajan toimistossa ollessaan :D Luojan kiitos kaikki meni hyvin, osittain varmasti johtuen miehen työstä. Tsemppiä urakkaan! Onneksi tämä vaiheen jälkeen on aikamoinen odottelu edessä, eli aikaa kasata papereita on riittävästi.
Meillä oli todisteita vaikka kuinka paljon, oltiin oltu jo 8 vuotta naimisissa ja viimeiseen haastattaluun mennessä mulla oli paksu pino papereita, kuvia ym. mitään muuta ei kysytty kuin lasten syntymätodistukset. alle 10 minuutissa oli ohi ja haastattelija sano että kortti tulee postissa parissa viikossa. Olin vähän että häh, tässäkö tää oli mutta kai se oli selvää kun niin pitkään oltu naimisissa ja lapsia ja mieskin asunut vuosia suomessa. :)
Prosessi on pitkä ja kallis. Tästä kalleudesta ei muuten puhuta kovinkaan paljon (ei ainakaan täällä jenkeissä). Mutta pitkäjänteisyydellä siitä kai parhaiten selviää ja siitä, että on kärsivällinen. Olemme olleet aikoinamme uusimassa viisumia (ainakin silloin piti tehdä USAn ulkopuolella( ja jonottaneet tuntikausia tammikuun pakkasessa Toronton USAn lähetystön ulkopuolella. Tai kun pari viikkoa sitten immigrationissa koneet eivät toimineet ja virkailija purki kiukkuaan minuun. Teki mieli muistuttaa, mitä immigrationin ulkopuolella sanotaan...'we treat everyone politely...etc".
Uskon, että meilläkin on kansalaisuuden hakeminen edessä, en tunne oloa järin turvalliseksi vain Green Cardin varassa.
Sara: Taallakin on kieltamatta vahan negatiiviset tunteet tuota viisumiprosessia kohtaan :) Onneksi teilla meni kuitenkin sujuvasti! Kuinka kauan teilla kesti tuo prosessi muuten yhteensa?
jersey_girl: sita itsekin olen miettinyt, etta jaksaako ne oikeasti lukea kaikkea sita todistusaineistoa, vaan katsovatko vaan, etta sita on maarallisesti tarpeeksi. Meilla on nyt valokuvia vuosilta 2009-2013 oiskohan yhteensa 14kpl, toivotaan, etta riittaa.
Leena: Niinpa, useille amerikkalaisille ystavillemme/miehen sukulaisille on tullut yllatyksena, etta sinne ei niin vaan muuteta ja etta prosessi kestaa kauan ja maksaa paljon. Taytyy myontaa, etta itsekin aion hakea kansalaisuutta heti kun voin, maahanmuuttovastaisuus kun on kasvussa.
Meillä meni yhteensä syyskuun lopusta heinäkuun alkuun, mutta kahden kuukauden viivästys johtui osin miehen laivallaolosta, sillä paperit kulkivat niin hitaasti edestakaisin. Jouduimme myös odottamaan oman kahden vuoden kiellon umpeutumista, muuten haastatteluni olisi ollut jo toukokuussa. Saimme myös luvan skipata NVC kokonaan, ja hoidimme NOA2:sen jälkeen kaiken Suomessa suurlähetystössä, mikä oli kyllä kätevää.
Kiitos, Sara! Toivotaan, etta meidankin paperit kasitellaan n. 10 kuukaudessa.
Post a Comment